Siirry pääsisältöön

Betoniaskartelua osa 2

Keväisenä viikonloppuna tein yhdessä ystäväni kanssa betonitöitä. Ensimmäiset käyttöönotetut työt löydät tästä. Betonitöitä on suhteellisen nopea tehdä, jos vain muotit ovat valmiina. Sen vuoksi näitä valmiita töitä nyt riittää :-)


Valoin muoviämpärin pohjalle (taisi olla joku teollisuuskeittiön rahkasanko) muutaman sentin kerroksen betonia. Sain hyvän alustan kynttilöille. Tätä voisi käyttää myös vaikka tarjoilulautasena tai pannunalusena. Alustan pohjaan kannattaa kiinnittää muutama huopatarra, ettei pöydän pintaan tule naarmuja.



Pöytäkynttilän aluset on tehty turkkilaisen jugurtin ämpäriin, niin, että keskelle on painettu isompi jugurttipurkki (sellainen puolen litran kokoinen). Jugurttipurkin sisään laitoin kiviä painoksi kuivumisen ajaksi.



Tuikkulyhdyt on tehty Pringles-purkkiin. Leikkasin purkin kahteen osaan ja valoin lyhdyt molempiin päihin. Sisälle painoksi tavallinen jugurttipurkki. Näistä pidän itse kovasti. Muodosta tulee mieleen Iittalan Kivi-lyhdyt.




Talo on tehty litran mehupurkkiin, jonka leikkasin alla olevan kuvan purkin muotoon. Sen jälkeen teippasin yläosan kiinni ilmastointiteipillä. Täytin muotin betonilla ja laitoin pehmeään hiekkaan kuivumaan katto alaspäin.




Pieni kynttilänjalka on valettu pahviseen mansikkasmoothie-purkkiin. Betoniin tökkäämäni kynttilänpätkä on nyt vaan kuivuessaan jäänyt tiukasti kiinni. Olisi ehkä voinut käyttää elmukelmua välissä. Täytyy polttaa kynttilä loppuun, että saa vaihdettua uuden kynttilän kynttilänjalkaan.

Pidän kovasti betonin väristä ja rosoisuudesta. Se sopii hyvin erilaisiin asetelmiin. Kuvat on otettu terassiltamme. Ihanaa, kun on valoa ja lämpöä!

Kommentit

  1. Tosi ihania! <3
    Voisitko pitää joskus meille ystikselle tällaisen työpajan? Ois niin ihanaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Voi, totta kai pitäisin teille työpajan, jos kiinnostusta muiltakin löytyy. Tää on helppoa ja sä voisit tehdä erilaisia ruukkuja puutarhaan ja kotiin.

      Poista

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Puikon ensimmäinen silmukka -neuloa vai ei?

Olen oppinut neulomaan joskus alakoulun ensimmäisillä luokilla. Seurasin aikani äitini neulomista ja halusin oppia saman myös itse. Äiti opetti minulle silmukoiden luomisen ja oikean silmukan neulomisen. Niillä ohjeilla syntyi jo ensimmäinen valmis työ. Taisi olla joku patalapun tapainen. Seuraavaksi syntyi muistaakseni puvustoa Barbielle. Äidin ohjeissa puikon ensimmäinen silmukka nostettiin neulomatta. Oranssissa tilkussa näkyy miltä neuleen reuna näyttää. Tätä ohjetta olen noudattanut useimmiten neuloessani. Neuleen reunasta on tällä tavalla ihan ok, siisti ja tasainen. Ei kuitenkaan mitenkään erityinen. Välillä olen kokeillut myös puikon ensimmäisen silmukan neulomista. Mallina tästä on tummempi sininen tilkku. Tätä olen tehnyt varsinkin, jos sillä on ollut merkitystä onko silmukka neulottu nurin vai oikein. Tämäkin on ollut ihan käyttökelpoinen ja joissakin tilanteissa erittäin tarpeellinen. Tällä viikolla opin uuden tavan aloittaa neule. Työkaverini opetti ta

Ainakin yksi huivi vielä...

Olen kertonutkin, että huivejä on mielestäni kiva tehdä eikä niitä ole koskaan liikaa. Käytän huiveja töissä, jos nyt en ihan päivittäin, niin ainakin viikottain, varsinkin kylmien säiden aikana. Huivi tuo väriä asuun ja lämmittää.  Neuloin talven aikana itselleni villapaidan ja siihen myös jonkinlaisen irtokauluksen. Kaulus tai tuubi venyi käytössä, eikä se oikein tuntunut sopivalta. Venyessään siitä tuli liian kapea ja roikkuva.  Hiihtolomalla olin neulomassa Neuloosissa ja sain sieltä idean. Neuloosin Anne oli tehnyt ihanan kevyen huivin reikäneuleisenä. Ohje oli helppo ja valmis huivi näyttävä. Minulla oli vielä villapaidan lankaa jäljellä, joten päätin kokeilla. Huivissa on 37 silmukkaa. Ensimmäinen silmukka neulotaan aina oikein. Sen jälkeen langankierto ja kaksi silmukkaa oikein yhteen. Tätä jatketaan kerros loppuun. Anne oli tehnyt nurjilla silmukoilla, jolloin siitä tuli hieman eri näköinen. Tämä huivi valmistui nopeasti ja lopputulos on runsas ja ilm

Suolalyhty

Tänä talvena ennen joulua ei juuri pakkasia ollut ja valkoinen joulukin jäi haaveeksi. Näinkin usemmassa paikassa lasipurkeista tehtyjä lyhtyjä, joihin suolalla oli saatu huurteinen kuvio. Purkit näyttivät hyvältä ja ohje tuntui olevan helppo toteuttaa. Työkiireiltäni en ehtinyt hommaa kovin ajoissa aloittaa. Jouluviikolla, 4 päivää ennen aattoa, laitoin kahteen tädiltäni saamaani Karhulan lasipurkkiin merisuolaa reilun kerroksen purkin pohjalle. Kaadoin päälle lämmintä vettä sen verran, että suolarakeet peittyivät. Jossakin ohjeessa oli maininta, että suola nouseen purkin reunoja pitkin paremmin lämpimässä. Jätin purkit keittiön tasolle ja siirtelin jouluruokien valmisteluiden lomassa lämpimiin paikkoihin. Jouluaattona pienempi lyhty näytti hyvältä ja poltinkin siinä tuikkua. Isompi tuntui jämähtäneet paikoilleen. Muutaman päivän päästä oli kuitenkin isommassakin purkissa tapahtunut toivottua muutosta. Sain joulun pyhiksi siis kaksi talvista lyhtyä, joissa oli kauniit h