Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on marraskuu, 2017.

Tuunausluento

Jyväskylän Kansalaisopistossa järjestettiin Aija Rouhiaisen tuunausluento syyskuun lopussa. Luento olikin suositumpi, kuin järjestäjät olivat osanneet ennakoida. Siksi minäkään en mahtunut sisälle luentosaliin ollenkaan. Onneksi opisto järjesti saman luennon marraskuussa uudestaan. Silloin olin tikkana paikalla. Ja istuin innoissani eturivissä jo hyvissä ajoin ennen luennon alkua.  Aija Rouhiainen on monipuolinen ja taitava kierrättäjä ja vaatteiden tuunaaja. Hänellä on kokemusta mm. puvustamisesta, kouluttamisesta, pukeutumisneuvonnasta, sisutussuunnittelusta ja kierrätysdesignista. Olen aikaisemminkin ihaillut Aijan tyyliä ja vaatetuunauksia Tv2:n Kirppis-ohjelmassa ja joissakin lehtijutuissa. Olen myös lukenut hänen kirjaansa ja hämmästellyt uskomattomia ideoitaan. Innolla siis lähdin hänen luennolleen saamaan ideoita ja vinkkejä vaatteiden tuunaukseen. Aija esitteli pari matkalaukullista omia tuunattuja vaatteitaan. Jokaisesta vaattesta hän näytti kuvan alkuperäisest

Kädentaitomessut Tampereella

Yhteistyöpostaus Lippu messuille saatu blogipostausta vastaan Viime viikonloppuna järjestetyt Kädentaitomessut keräsivät Tampereen messukeskukseen lähes 50 000 käsitöistä kiinnostunutta messuilijaa. Oma edellinen messukokemukseni Tampereelta on kolmen vuoden takaa. Silloin minulla ei ollut vielä blogia eikä messuilla ihan näin paljon kävijöitä. Osallistujamäärä on kasvanut kuulemma paljon viimeisen kahden vuoden aikana. Lähdin messuille hyvällä fiiliksellä, tarkoituksena rauhassa ihastella, saada ideoita, hankkia tarvikkeita ja viettää laatuaikaa ystävien seurassa.  Lähdin lauantaiaamuna junalla Tampereelle ja tapasin ystäväni rautatieasemalla. Messujen nettisivujen ohjeet olivat hyvät ja löysimme helposti messuille vievän bussin ja pääsimme suht nopeasti perille. Alussa messualueella tuntui olevan kovakin ruuhka, mutta onneksi se oli vain väliaikaista. Meidän kohdallemme ei pahempia ryysiksiä sattunut. Ehkä kulkua helpotti se, ettei itsellä ollut mihinkään ki

Aurinkovärjätyt kirjan kannet ja ajatuksia ennen Tampereen kädentaitomessuja

Alkusyksystä kokeilin ensimmäistä kertaa aurinkovärjäystä . Se oli helppoa ja nopeaa ja siltikin lopputulos oli kaunis. Aurinkovärjäystä suunnitellessa mielessäni olivat äitini tulevat syntymäpäiväjuhlat . Käytinkin kokeilussa värejä, joista äitini pitää. Kokeiluni onnistuivat hyvin ja päätin toteuttaa suunnitelmani. Ajatuksenani oli tehdä äitini juhliin kauniilla kansilla varustettu kirja, johon vieraat voisivat kirjoittaa ajatuksiaan ja toivotuksiaan tai ainakin oman nimensä. Ostin kirjan, jonka selkämys sattui olemaan sinistä kangasta ja väri sopi aika hyvin omiin värjättyihin kankaisiin. Liimasin kankaan kanteen vesi-Eri Keeper-seoksella. Tein taitoksen kannen selkämyksen viereen ja liimasin sen hyvin. Jotta taitteesta tuli siisti, laitoin kelmua ja muutamia kirjoja painoksi taitoksen päälle. Liima kuivui melko nopeasti. Kun päällinen oli kuivunut, liimasin kannen sisäpuolelle kankaan reunat.  Juhlissa minun tehtävänäni oli mm. ottaa juhlista valokuvia. Juhlien jälkeen

Suuri lapaskirja

Kirjavinkki                                                                                 Blogiyhteistyö: Sitruuna Kustannus Oy Sain arvioitavaksi Jorid Linvikin Suuren lapaskirjan . Samalta kirjoittajalta, suositulta norjalaiselta bloggarilta, on ilmestynyt myös Suuri sukkakirja, josta kirjoittamani arvio löytyy täältä . Molemmat kirjat ovat kovakantisia, laadukkaita kirjoja, jotka sopivat loistavasti vaikka joululahjaksi neulojille.  Kirja on nimensä mukaan lapaskirja, ihanan inspiroiva teos, josta löytyy yli 40 kirjoneulelapasen ohjeet. Mallit on jaettu kahdeksaan eri aihepiiriin, joista jokaisesta löytyy useampi mallivaihtoehto. Malleja löytyy mm. erilaisista eläimistä kirahveista pikkukettuihin. On lemmikkieläinlapasia ja eksoottisempia eläinlapasia. Myös erilaisilla symboleilla koristeltuja lapasmalleja löytyy.  Kirjan malleista löytyy varmasti jokaiselle mieluinen malli. Värejä vaihtamalla vaihtoehdot vain lisääntyvät. Samoin kuin sukkakirjassa, tässäkin on palj