Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on maaliskuu, 2017.

Kaipuu-huivi

Viime kesänä etsiskelin Titityystä lankoja reissutyöhön. Mieleen jäi esillä ollut kaunis Kaipuu-huivi, jonka pitsikuviot kyllä aluksi mietityttivät. Siis lähinnä siksi, että onnistuisinkohan niitä tekemään. Titityyn Tiina vakuutteli, ettei pitsikuviossa ole langankiertoa kummallisempia silmukoita. Syksymmällä huivi oli siis aloitettava. Blogini 1-vuotispostauksessa tämä huivi olikin juuri työn alla. Huivin ohje on saatavilla täältä . Huhtaniemen Tiina, joka on ohjeen tehnyt, on kirjoittanut kauniita sanoja, jotka sopivat jokaisen elämään, ainakin joskus. Neulominen kun vaan on jotenkin terapeuttista ja rauhoittavaa. Alla suora lainaus Titityyn sivuilta :       Neulominen pitää minut pinnalla. Varsinkin silloin, kun elämä meinaa upottaa, hukuttaa arjen             virtaan. Silloin en osaa muuta kuin neuloa silmukka silmukalta tunteeni pinnoiksi ja muodoiksi.         Antaa tunteen viedä ja muokata viimeiset jaksamisen pisarat hennoksi pitsiksi tai rosoisen sileäksi       tas

Fimomassakaulakoru

Tykkään tehdä koruja. Ne valmistuvat suhteellisen nopeasti ja niillä saa helposti vaihtelua arkipukeutumiseen. Osa tästä korusta on askarreltu jo muutama vuosi sitten, mutta minulla ei ollut oikein ideaa lopputuloksesta. Siksi pitkä mietintätauko. Mustan pyörylän olen tehnyt fimomassasta ensimmäisten fimokokeilujeni yhteydessä. Teimme silloin koruja ystäväni kanssa heidän mökillään eikä meillä ollut edes kaikkia mahdollisia työkaluja ja tarvikkeita mukanamme. Pyörylän olen kaulinnut levyksi ja tasoittanut reunoja vain sormilla. Pyöreä muottikin olisi ollut hyvä, mutta sellaista ei ollut juuri sillä hetkellä käsillä. Hyvin kuitenkin pärjättiin ilmankin. Pistelin neulalla 15 reikää pyörylän ulkoreunoille ja sisäympyrään 5. Siinä vaiheessa mielessä ei ollut mitään valmista ideaa, ajattelin vain, että parittomaan määrään reikiä olisi helppo ommella joku kuvio. Fimomassakaulakoru Tällainen siitä sitten tuli. Kokeilin yhtenä iltana, millaisen kuvion pyörylään saisi ommeltua

Lempipipo ja kaulahuivi

Neuloin omasta päästäni itselleni pipon jokunen talvi sitten. Pipo on ollut niin hyvä ja käytössä lähes päivittäin, että päätin tehdä uuden version samalla mallilla. Minulla sattui olemaan kaapissa pari kerää harmaata Novitan alpakka-lankaa. Loin langalla 40 silmukkaa ja neuloin ainaoikeinneuletta niin, että joka toisella kerralla jätin 10 silmukkaa neulomatta ja käännyin takaisin päin. Näitä nimitetään lyhennetyiksi kerroksiksi. Neuloin tällä tavalla niin kauan, että pipo ylettyi hyvin pääni ympäri. Ompelin sivusauman ja kiristin yläreunan yhteen. Kuvittelin alpakkalangan olevan niin pehmeää, ettei se kutittaisi. Toisin kuitenkin kävi. Kutiseva otsa kaipasi pipon ja ihon väliin pehmikettä. Ompelin käsin valkoisen fleecekangaspannan (sopiva pala sattui olemaan kangaslaatikossa) pipon sisäpuolelle. Jo ommeltuani sen huomasin, että olisin voinut ommella sen hieman ylemmäksi. Nyt se vähän pilkottaa pipon reunan alta. Mutta ei haittaa, pipo on nyt ainakin tosi lämmin. Pipolank

Käsityöt kesken

Viime viikko meni hiihtolomaillessa. Bloggaaminenkin oli vähän niin kuin suunnittelemattomalla tauolla. Oli ihanaa olla ja levätä, toisaalta touhuilla rentouttavia asioita. Lomaviikolla päätimme kotona hieman sisustaa (en oikein ole varma oliko se rentouttavaa, mutta lopputulos oli). Vaihdoimme minun askartelu/ompelu/työhuoneeni ja mieheni työhuoneen paikkaa. Siinä menikin useampi päivä, kun samalla piti hieman karsia omia varastoja. Nykyinen yläkerrassa sijaitseva työhuoneeni on kyllä ihanan valoisa, mutta muutaman neliön pienempi. Suurin osa tavaroista on jo löytänyt paikkansa, kuten yläkuvan vanhat kahvipurkit. Niissä säilytän monenlaista, tyhjistä tulitikkurasioista kirjontalankoihin. Uusi työhuone on kyllä paljon parempi kuin edelllinen ja oikein houkuttelee käsitöiden pariin. Työhuoneeni ovessa roikkuu jatkuvasti Suomen Käsityömuseosta ostettu Käsityöt kesken-kyltti. Se on niin sopiva paikalleen ja kertoo osuvasti yleisen olotilan. Se antaa myös vapauden jättää käsityöt